Nätti, kaunis ja komea

Minun lapseni on nätti, kaunis ja komea. Hän on sitä juuri nyt, kun hän nukkuu sylissäni nuhjuisissa vaatteissaan. Hän on sitä illalla suihkunraikkaana uudessa yöpuvussaan ja huomenna missä lie vaatteissa.

Minun lapseni on söpö ja suloinen suittuine hiuksineen (olkoonkin, että hän on vielä melkein kalju), puhtaine kasvoineen ja pyhäpukuun puettuna. Ja voi miten söpö ja suloinen hän on, kun hänen hiuksensa hapsottavat jogurtista tahmaisina ja hän hymyilee suu jogurttiparran ympäröimänä, eikä häntä pysty nostamaan syliin itseään sotkematta.

Minun lapseni on niin valloittava, etten voi olla jatkuvasti kertomatta sitä hänelle. Ja kun ihailen hänen sormia ja varpaita, niskaa ja korvia, kun suukotan hänen poskia ja nenänpäätä, hän kiemurtelee onnesta. Hän tietää olevansa kerta kaikkiaan upea!

Minun toiveeni on, että lapseni tietää olevansa ihana vielä sittenkin, kun hän kasvaa isoksi. Minun toiveeni on, että hän tietää kelpaavansa silloinkin, kun kasvoihin puhkeaa ensimmäinen finni, kun paino nousee liikaa tai ei ollenkaan, kun vaatteet eivät ole viimeisintä huutoa.

Toivon, että minun lapseni oppii näkemään kauneuden siinä, että kaikki on ainutlaatuista, ainutkertaista, ja että ei ole kahta sananlaista ihmistä eikä kahta samanlaista tarinaa. Toivon lapseni tietävän vielä isonakin, että hän kelpaa, sillä kun hän tietää itse kelpaavansa, hän tietää myös muiden kelpaavan.

Kirje äidille

Äiti, minä tarvitsen sinua. Olen vielä kovin pieni, niin pieni, että tunnen yhä olevani osa sinua, yhtä sinun kanssasi. En valinnut tulla tänne, mutta yhtäkkiä olen täällä, kohtusi ulkopuolella, keskellä vieraita ääniä, valoja ja tuoksuja.

Anna tiskien ja pyykkien olla, älä imuroi nyt. Minä tarvitsen syliäsi, tarvitsen sinut lähelleni. Sijaamaton vuode ei haittaa, ei se, että paidassasi on tahroja ja hiuksesi takussa. Sinun läsnäolosi ja läheisyytesi on minulle turva, joka luo pohjan tulevaisuudelle. Sinun kanssasi opin luottamaan ympäristöön, muodostamaan suhteita lähellä oleviin ihmisiin. Sinun kanssasi uskallan.

Äiti, tarvitsen sinua nyt. Anna Berliinin ja Pariisin odottaa. Ne ovat samat vielä vuosienkin päästä. Minä sen sijaan olen pieni vain hetken, ja minun kanssani voit kokea jotain ainutlaatuista, ainutkertaista. Minun ensimmäinen hymyni ja nauruni, hetki jolloin opin kierähtämään, ja myöhemmin istumaan ja konttaamaan, ne tapahtuvat ensimmäistä kertaa vain yhdesti. Haluathan jakaa ne hetket kanssani?

Minä tarvitsen sitä, että huomaat minut, näet minut. Minä janoan saada nähdä, miten hyväksyvästi katsot minua, miten rakastaen. Minä haluan kuulla kaikki ihanat sanat huuliltasi, ihailusi ja ylistyksesi. Haluan kokea, miten rakastat minua ehdoitta, miten kelpaan sinulle iloisena ja nauravana, väsyneenä ja kiukkuisena, miten haltioissasi olet uusista taidoistani, miten onnellinen minusta olet.

Äiti, älä ainoastaan sano, että rakastat. Sano se, mutta anna minun todella myös kokea se. Se rakkaus, jota osoitat minulle nyt, kun olen pieni, kantaa minua koko loppuelämäni, sillä sinun rakkautesi saa minut luottamaan ja uskomaan, unelmoimaan ja uskaltamaan. Se saa minut tietämään, että olen arvokas ihminen, ainutlaatuinen. Sinun rakkauttasi, äiti, sitä minä tarvitsen.