24. lokakuuta 2018

Kun äiti tytön sai

Voi synnytys! Ottaisin kaiken uusiksi koska tahansa, mutta mielellään pari vuorokautta lyhempänä versiona.

Jo 42. raskausviikko oli menossa, ja olin kyllästynyt ja hermostunut. Halusin päästä eroon vatsastani, joka teki selkäni kipeäksi ja sai minut puuskuttamaan. Halusin vihdoin päästä kokemaan synnytyksen, mieluiten luomuna. Halusin päästä näkemään masuasukkini, pitämään häntä sylissäni.

Maanantai-iltana olin todella tuskastunut olooni. Loppuviikolla olisi yliaikaiskontrolli. Alkoi jo stressata. Aivan oikeasti. No, olisinpa tiennyt…

Seuraavana yönä nimittäin alkoi supistella. Säännöllisesti. Heti aamulla soitin äidille, jonka oli tarkoitus tulla hoitamaan esikoistamme viidensadan kilometrin päästä. Jännitti, ehtisikö äiti paikalle.

Ja totta vie ehti! Koko tiistaipäivän supisteli tasaisesti. Hengittelin ja liikuin. Nämä eivät tuntuneet harjoitussupistuksilta, näissä oli paljon enemmän voimaa. Mutta siihen se sitten jäikin. Mitään ratkaisevaa ei tapahtunut.

Keskiviikon puolella lähdin puolisoni kanssa sairaalaan, mutta koska supistukset loppuivat autossa, emme edes käyneet sairaalassa sisällä. Supistukset kuitenkin jatkuivat taas, kun pääsimme kotiin. Myöhemmin keskiviikkona kävimme sairaalassa perillä asti: kohdunsuu oli auki alle 2 cm. Olin pettynyt.

Nukkumisesta ei enää tullut mitään. Heräilin supistuksiin vähän väliä. Istuin lattialla ja nojailin sänkyyn, kunnes aamuyöllä menin pyytämään äitiä hieromaan selkääni.

Kolmantena päivänä eli torstaina aloin olla jo niin kipeä, että en pystynyt istumaan autossa. Haahuilin edestakaisin, hengittelin, ähisin, puhisin. Torstaina iltapäivällä myös kirjauduin sairaalaan. Kohdunsuu oli auki 3 cm. Keinuin jumppapallon päällä, kävin suihkussa. Edelleen supisteli säännöllisesti. Mutta kun kohdunsuun tilanne muutaman tunnin kuluttua tarkistettiin, juuri mitään ei ollut tapahtunut. Halusin kotiin.

Kotona ehdimme olla muutaman tunnin, kun supistukset alkoivat tulla minuutin välein. Ne raatelivat, ja huusin. Ei muuta kuin takaisin sairaalaan. Automatka oli yhtä kidutusta. Roikuin kauhukahvassa ja ölisin.

Sairaalassa kohdunsuun tilanne tarkistettiin taas: 4 cm auki. Ja seuraava yö olikin yhtä supistusta. Nuokuin nelinkontin suihkussa, supisteli aina kun vähänkin liikahdin. Pitkälleni en pystynyt menemään ollenkaan. En pystynyt istumaan, en nojailemaan jumppapalloon. Olin jo parista aiemmasta lähes valvotusta yöstä aivan poikki, ja nyt tahdoin vain saada nukuttua.

Mikään ennalta lukemani asia ei tuntunut pätevän tähän synnytykseen. Kun kohdunsuu oli 12 tunnin kuluessa auennut vain kolme senttiä, ja selän lihakset alkoivat krampata, halusin epiduraalin. Se siitä luomusynnytyksestä…

Sain kuitenkin nukuttua pari tuntia. Sain syötyäkin vähän. Mutta vielä meni kahdeksan tuntia, ennen kuin kohdunsuu oli avautunut loput kolme senttiä.


Eikä se itse ponnistusvaihekaan ollut hetkessä ohi. Pitkittyneen ponnistusvaiheen takia paikalle kutsuttiin lääkäri. Ei, en halunnut puudutteita enkä episiotomiaa. Eikä kukaan yrittänyt pakottaa.

Lopulta vauva joutui ahdinkotilaan. Lääkäri seurasi sykettä huolestuneena. Väliliha ei vain kerta kaikkiaan joustanut. Minua kunnioitettiin edelleen. Ei episiotomiaa, jos en halua, mutta vauva ei jaksa enää kauaa. Kun kuulin vauvan sykkeen monitoreista, halusin episiotomian. Ja heti kun väliliha leikattiin, vauvan pää tuli näkyviin. Seuraavalla ponnistuksella vauva saatiin ulos kokonaan.

Pieni sinipunainen mytty makasi vatsani päällä sen aikaa, että puolisoni leikkasi napanuoran. Sen jälkeen vauva kiikutettiin pois. Minä jäin parsittavaksi.

Puoliso kävi välillä kertomassa väliaikatietoja. Vauvalla oli ongelmia hengityksen ja verenpaineen kanssa.

Illalla kätilö vei minut vastasyntynyttä katsomaan. Sain koskettaa pienen tyttäreni kättä. Ihastella pieniä kasvoja. Oli surullinen olo, kun minut kärrättiin synnyttäneiden osastolle nukkumaan. Olin toki synnyttänyt tahtomallani tavalla. Minua oli kuunneltu ja tahtoani kunnioitettu. Mutta kuitenkin olin sinä iltana niin kovin yksin. Nukahdin uupuneena odottaen lauantaiaamua, jolloin näkisin tyttäreni uudelleen.

23. lokakuuta 2018

Kokemuksia kannabinoideista

Jännä juttu, että Pure gold -öljy on tähän mennessä vaikuttanut parhaiten tavalla, jota en edes odottanut.

Kun aloin odottaa esikoistani, aloin kärsiä pahasta raskauspahoinvoinnista. Söin koko ajan, mutta mikään ei pysynyt sisällä.  Toinen raskaus noudatti samaa kaavaa.

Syöminen jäi päälle, ja etenkin makeanhimo ja himo roskaruokaan. (Myönnän, että kahden lapsen imettäminen kuluttaa energiaa, mutta suklaa tai perunalastut eivät ole paras energianlähde.)

Kun sitten aloin ottaa öljyä päivittäin, mieleeni ei juolahtanutkaan, että se muuttaisi ruokailutottumuksiani. Mutta niin vain kävi. Minuun iski uudenlainen himo: nyt on saatava tuoreita hedelmiä ja marjoja, raikasta salaattia, höyrytettyjä kasviksia... Tarve napostella tai syödä välipaloja on selkeästi vähentynyt.

Tämän lisäksi olen huomannut muutoksia tunteissani: tunteiden erottelu- ja käsittelykyky on parantunut. Sumeareunaisiksi kuvailemani tunteet ovat saaneet selkeät reunat, ne eivät enää ole muodottomia möhkäleitä, joita en pysty nimeämään tai käsittelemään.

Nuorempi lapsistani nukkuu yönsä entistä paremmin, kiitos äidinmaitoon kulkeutuvien kannabinoidien. Aiemmin vauva nukkui suurimman osan yöstä sylissäni, ja olin aivan poikki hyssyttelystä ja rauhoittelusta. Nyt vauva nukkuu täyden yön omalla paikallaan, ja herää vain kerran yössä syömään.

En enää voisi kuvitella eläväni ilman tätä öljyä. Ja odotan, että saan siitä pitkällä aikavälillä apua vielä lisää.

Lue enemmän täältä.


22. lokakuuta 2018

Vähän huolestuttava nallesänky

Niin, se perhepeti. Meillä on 240 cm leveä peti, johon koko perhe mahtuu. Nyt kuitenkin tuli mieleen, että josko sitä vajaa 2-vuotias haluaisi jo oman sängyn. Että jos sopiva löytyisi ennen kuin mittarissa on kolme vuotta. Onhan tässä vuosi aikaa etsiä. No, sopiva sänky löytyi kuitenkin saman tien.

Pojan kanssa istuttiin perhepedin reunalla. Selitin, että tuosta lähtee kirjoituspöytä vinttiin, ja tilalle tulee nallesänky. Poika piti tiukasti kädestäni kiinni, ja selitti totinen ilme kasvoillaan, että äitikin tulee nallesänkyyn. Kasvoista näki, että ajatus uudesta sängystä huolestutti.


No, eilen tuli patja, tänään nallesänky. Poika unohti arastelunsa saman tien, kun näki sängyn eteisessä. Se piti heti saada makuuhuoneeseen! Ja voi surku, kun sänky jäi korvistaan jumiin, ja piti pari minuuttia odottaa isin tuloa.

Isin kanssa lyhennettiin patja sopivaksi. Äiti haki lakanan ja peiton. Poika itse huolehti muusta sisustuksesta: pehmonorsusta, kirjakopasta ja autoämpäristä. Ja niin tuli sängystä pienelle lapselle oma tila.


Tarkoitus on nukkua edelleen perhepedissä. Sänky saa olla rauhoittumispaikka, jossa vaikka luetaan kirjoja.

Poika saa itse päättää, milloin muuttaa nallesänkyynsä nukkumaan. Äidillä meinaa olla kriisi... Toivon, ettei tuo muutto tapahdu aivan heti. Ei ainakaan vielä tänä vuonna. Eikä ensi vuonnakaan vielä.

14. lokakuuta 2018

Kannabinoideja!

Sikiö ja äiti pitävät yhteyttä jo raskausaikana. Äiti tuntee vauvan liikkeet, vauva kuulee äidin kehon äänet. Molemmat tulevat toisilleen tutuiksi jo ennen kuin tapaavat toisensa. Äiti ja sikiö viestivät myös kannabinoidien avulla. Kannabinoidit ovat itse asiassa mukana jo silloin, kun alkio kiinnittyy kohtuun. Mutta mitä nämä kannabinoidit oikein ovat?

Kannabinoidit ovat yhdisteitä, joita ihmisen itsesäätelyjärjestelmä, endokannabinoidijärjestelmä, tarvitsee. Kehomme tuottaa osan tarvitsemistamme kannabinoideista, osa tulee meihin ulkoapäin. Kannabinoidit säätelevät mm. oppimista ja muistia, unta, ruokahalua sekä mielihyvän ja kivun kokemista.


Hamppu sisältää paljon kannabinoideja, joten luonnollisesti kannabinoideja löytyy runsaasti myös täyden spektrin hamppuöljystä.

Törmäsin kyseiseen hamppuöljyyn sattumalta. Kiinnostuin, ja aloin ottaa tuotteesta selvää. Mitä enemmän luin, sitä enemmän halusin kokeilla öljyä. Otin yhteyttä jälleenmyyjään ja pian olin saanut hankittua öljyä itselleni.


Tätä nykyä otan öljyä joka ilta. Olen öljynnyt täyden spektrin hamppuöljyllä myös vauvan pään, ja sain karstan pois. Päähän on ilmestynyt enää pienen pieniä karstatäpliä, kun karsta aiemmin tuli kokonaisuudessaan jo muutamassa päivässä takaisin.

Minusta on myös mukava ajatella sitä tosiasiaa, että lapseni saavat kannabinoideja rintamaidosta, ja nauttimalla itse öljyä voin omalta osaltani varmistaa, että kannabinoideja riittää meille kaikille kolmelle.

Jos sinä olet jo tuotteen käyttäjä, olisi mielenkiintoista kuulla, millainen vaikutus öljyllä on ollut.

Ja jos sinua taas kiinnostaa tutustua tuotteeseen paremmin, ota yhteyttä. Heitä kommentilla tai viestillä, kerron mielelläni lisää.

4. lokakuuta 2018

Uusia tuulia

Pitkästä aikaa...

Täällä leikitään pikkuautoilla päivästä toiseen. Autoämpäri kaadetaan sohvalle noin sata kertaa päivässä. Autot järjestetään riviin värien mukaan, niiden pohjissa olevat tekstit luetaan (ja osataan ulkoa), niitä laitetaan jonoon, niitä metsästetään pianon alta, tv-tason alta, arkun alta...

Ja autoja esitellään vauvalle. Katso, tässä on keltainen Mazda, tämä on mummun rikkinäinen auto, tämä on Äiti toi töistä -auto. Vauva tuijottaa autoja ja hymyilee. Isoveli taputtaa vauvaa päähän: hyvä tyttö!

Oikeastaan arki kahden lapsen kanssa on yllättäen helpompaa kuin yhden kanssa oli. Vauvanhoitoa ei tarvitse opetella, se sujuu vanhasta muistista.

Ne asiat, jotka olivat hankalia yhden lapsen kanssa, onnistuvat kyllä kahden kanssa: ruoanlaitto ja leipominen, imurointi, tiskaaminen... Itse osaa ottaa rennommin. Entä sitten, vaikka sänky on vielä petaamatta ja pyykki odottaa märkänä koneessa. Nyt luetaan Miinaa ja Manua tai lähdetään ulos hyppimään lätäköihin.


Ajattelin jatkaa kirjoittelua uudella otteella: päiväkirjamaisemmalla. Kerron enemmän arjestamme, ja otan ihan tavallisia kuvia sotkuisesta olohuoneesta pyykkitelineineen ja keittiöstä tiskivuorineen. Aion myös piakkoin kirjoittaa synnytyksestä, joka ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan...