Kirje äidille

Äiti, minä tarvitsen sinua. Olen vielä kovin pieni, niin pieni, että tunnen yhä olevani osa sinua, yhtä sinun kanssasi. En valinnut tulla tänne, mutta yhtäkkiä olen täällä, kohtusi ulkopuolella, keskellä vieraita ääniä, valoja ja tuoksuja.

Anna tiskien ja pyykkien olla, älä imuroi nyt. Minä tarvitsen syliäsi, tarvitsen sinut lähelleni. Sijaamaton vuode ei haittaa, ei se, että paidassasi on tahroja ja hiuksesi takussa. Sinun läsnäolosi ja läheisyytesi on minulle turva, joka luo pohjan tulevaisuudelle. Sinun kanssasi opin luottamaan ympäristöön, muodostamaan suhteita lähellä oleviin ihmisiin. Sinun kanssasi uskallan.

Äiti, tarvitsen sinua nyt. Anna Berliinin ja Pariisin odottaa. Ne ovat samat vielä vuosienkin päästä. Minä sen sijaan olen pieni vain hetken, ja minun kanssani voit kokea jotain ainutlaatuista, ainutkertaista. Minun ensimmäinen hymyni ja nauruni, hetki jolloin opin kierähtämään, ja myöhemmin istumaan ja konttaamaan, ne tapahtuvat ensimmäistä kertaa vain yhdesti. Haluathan jakaa ne hetket kanssani?

Minä tarvitsen sitä, että huomaat minut, näet minut. Minä janoan saada nähdä, miten hyväksyvästi katsot minua, miten rakastaen. Minä haluan kuulla kaikki ihanat sanat huuliltasi, ihailusi ja ylistyksesi. Haluan kokea, miten rakastat minua ehdoitta, miten kelpaan sinulle iloisena ja nauravana, väsyneenä ja kiukkuisena, miten haltioissasi olet uusista taidoistani, miten onnellinen minusta olet.

Äiti, älä ainoastaan sano, että rakastat. Sano se, mutta anna minun todella myös kokea se. Se rakkaus, jota osoitat minulle nyt, kun olen pieni, kantaa minua koko loppuelämäni, sillä sinun rakkautesi saa minut luottamaan ja uskomaan, unelmoimaan ja uskaltamaan. Se saa minut tietämään, että olen arvokas ihminen, ainutlaatuinen. Sinun rakkauttasi, äiti, sitä minä tarvitsen.