Äidinrakkaudella

On niitä hoitajia, jotka ovat leipääntyneet työhönsä, kenties väsyneetkin. On hoitajia, jotka ilkkuvat itkevää lasta, eivätkä kuuntele. On hoitajia, joita lapsi pelkää. Monenlaisia hoitajia on.

On niitäkin hoitajia, jotka ottavat syliin ja lohduttavat, pitävät lähellä ja ymmärtävät lasta. On hoitajia, joille lapsen hyvinvointi on sydämen asia. Onneksi heitä on!

On kuitenkin yksi asia, joka erottaa rakastavimmankin hoitajan äidistä: hoitaja ei voi koskaan rakastaa lasta niin kuin äiti rakastaa. Äidinrakkaus on äidin etuoikeus, äidin yksinoikeus.

Se, että en vie lastani päivähoitoon, ei tarkoita sitä, että pitäisin kaikkia hoitajia huonoina. Se ei tarkoita sitä, että en arvostaisi hoitajien työtä. Enkä epäile hetkeäkään, etteikö pieni poikani pärjäisi rakastavan lastenhoitajan huomassa.

Haluan kuitenkin hoitaa lapseni itse. Haluan olla se, jonka kanssa lapseni viettää suurimman osan päivästään. Haluan nähdä lapseni kehityksen mahdollisimman läheltä: ensiaskeleet, uudet sanat, jokaisen uuden oivalluksen ja taidon. Haluan olla se, jonka kanssa lapseni tutustuu maailmaan, kohtaa uusia asioita ja ihmisiä, oppii elämisen taitoja ja törmää haasteisiin.

Elämä on lahja. Lapset ovat lahjaa. Ohikiitävät hetket pienen lapsen kanssa ovat lahjaa. Olen kiitollinen, että saan olla äiti. Olen kiitollinen, että saan viettää lapseni kanssa paljon aikaa, nähdä hänen kasvunsa ja kehityksensä. Kaikki taloudelliset seikat ovat toissijaisia tämän lahjan rinnalla: pienen lapsen rinnalla. Pieni lapsi on ihme ihmeiden joukossa, ja suurempi ihme kuin mikään muu. En halua menettää hetkeäkään.