Huomenna jaksan hämmentää leikkiastioita lelulaatikossa vaikka tunnin putkeen. Huomenna muistan laskea kymmeneen aina tarpeen vaatiessa. En kimpaannu, vaikka olen kompastua kaniin makuuhuoneessa ja kissaan keittiössä.
Huomenna hillitsen itseni, vaikka lapsi levittää vaatekaapin sisällön lattialle, kaataa kitarat ja tyhjentää kirjahyllyn. Ja vaikka hän tekee ne monta kertaa päivässä.
Huomenna olen tyyni kuin viilipytty pukiessani kiukuttelevalle lapselle ulkovaatteita. Lenkillä hyppyytän rattaiden heittoaisaa puolelta toiselle, koska lapsi ei osaa päättää, haluaako katsoa tulo- vai menosuuntaan, ja suuttuu sen takia vähän väliä.
Huomenna ei tunnu (tai ainakaan näy) missään, vaikka lapsi ehtii mennä kiskomaan verhoja sillä aikaa kun käyn hämmentämässä keittoa, ja vaikka hän ehtii käydä kaatamassa kissojen vesikupin sillä aikaa kun siivoan makaroneja lattialta ja matolta.
Syönnin aikana myös jaksan sadannen kerran selittää hymyillen, miksi syöttötuolilla ei saa keikkua, enkä vain riuhtaise tuolia kauemmaksi pöydästä ja tokaise, että enkö minä jo ole tarpeeksi monta kertaa sanonut!
Huomenna minusta tulee niin hyvä äiti, että kun illalla vihdoin saan lapsen yöunille (laitettuani ensin lapsen irti kiskomat lakanat kaksi tai kolme kertaa takaisin paikoilleen), voin kerrankin katsoa itseäni peilistä ja huokaista tyytyväisenä: "Nappisuoritus!"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti