11. lokakuuta 2017

Mutantti-ADHD-skitsofreenikko ja muita määritelmiä

Paljon on lapsia, joilla on nuori isä, mutta jotka eivät tätä nuorta isäänsä tunne, eikä tämä isä välttämättä edes tiedä olevansa isä. On lapsia, joiden nuori isä on kuollut. On vahinkolapsiksi kutsuttuja lapsia. On ei-toivottuja lapsia. On lapsia, joita ei rakasteta. On lapsia, joiden elämässä isä on vuosikymmeniä, mutta jotka saavat tältä osakseen väkivaltaa, halveksuntaa ja vähättelyä.

On lapsia, joilla on mielenterveysongelmia tai neurologisia sairauksia, vaikka ovatkin saaneet alkunsa isän ollessa nuori. Kohonneista riskeistä voidaan toki aina puhua, mutta milloinpa elämään ei sisältyisi riskejä. Kukaan ei voi täysin välttyä niiltä. Lopulta kuolemaakaan ei voi loputtomiin paeta.

Nyt kuohuttaa presidenttiparin julkaisema vauvauutinen, tuo todellinen ilouutinen. Osa kansasta on pöyristynyt. Presidenttihän on ihan liian vanha isäksi. Hänhän ehtii kuolla, ennen kuin lapsi pääsee ripille, tai viimeistään ennen ylioppilasjuhlia. Sitä paitsi lapsi tulee häpeämään rollaattorin kanssa köpöttelevää yli-ikäistä dementikkoisäänsä.

Tunnen myötähäpeää. Eikö riitä, että presidenttiparin lapsi tulee varmasti olemaan rakastettu? Eikö riitä, että hän saa syntyä perheeseen, jossa vanhemmat rakastavat toisiaan? Perheeseen, jossa lapsia ei ajeta lumihankeen, kun isä on juonut? Perheeseen, jossa ei anneta remmiä? Sitä paitsi hän on tuhannesti toivottu ja kauan kaivattu lapsi!

Muistuu mieleen myös juutalaisten kantaisä Abraham, joka oli satavuotias saadessaan Isakin. Tuolloin ei puhuttu ihmisen vastuuttomuudesta. Puhuttiin Jumalan siunauksesta, sillä lapset todella tulevat Jumalalta.


Kokemuksesta tiedän, miltä tuntuu odottaa toivottua lasta. Ja tiedän, miltä tuntuu, kun tuo lapsi määritellään jo valmiiksi vieraiden ihmisten toimesta, kun koko perhe määritellään valmiiksi.

Tiedän, miltä tuntuu, kun kohdussa kasvaa Jumalan rangaistus: väärän sukupuolen edustaja, suurin virhe ikinä, mutantti-ADHD-skitsofreenikkovauva, josta sen vanha isäkään ei varmasti tykkää. Tiedän miltä tuntuu olla räikeästi miestään hyväksikäyttänyt vaimo, jonka lapsi sitä paitsi tulee olemaan kaikkien odotusten ja toiveiden vastainen. Ja tähänhän perhe viimeistään hajoaa.

Olen surullinen niiden puolesta, joiden kieroutunut ajatusmaailma ei kestä lähimmäisen onnea. Olen surullinen niiden puolesta, joilla on niin paha olla, että heillä on pakonomainen tarve yrittää saada paha olo toisillekin. Jos ei oikeasti keksi mitään hyvää sanottavaa silloin, kun toista kohtaa onni, olisi kenties viisainta olla hiljaa. (Sitä paitsi, vaikka lapsi ei olisikaan terve, olisiko hän muka jotenkin vähemmän haluttu, vähemmän rakastettu? No ei varmasti olisi!)

Omasta puolestani toivotan paljon onnea ja Jumalan siunausta presidentille ja hänen perheelleen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti