Kun blogisuoni on tukossa

Tällä hetkellä tuntuu, että olen jumissa. Minulla on muutama teksti varastossa tulevaisuutta varten, ja tiedän jo, milloin ne julkaisen. Mutta juuri nyt blogisuoneni on totaalisen tukossa.

Kirjoittaisinko makuuhuoneen pupun tarinan, vai kirjoittaisinko tuosta pikimustasta kissasta tuossa sohvan selkänojalla... Kirjoittaisinko valtatien mahtavasta liikenteestä, entä haravoinnista, vaunulenkeistä tai harmaasta säästä... Ei, en kirjoita.

Ketään ei kiinnosta tietää, että vein tänään roskapussin ulos, kielsin lasta syömästä paperia ja paistoin perunoita. Ketään ei kiinnosta tietää, että juuri nyt elämässäni ei tapahdu mitään.

Täytyy silti myöntää, että nautin tästä tapahtumattomuudesta. Siitä, että päivät ovat melkein toistensa kaltaisia ja rakentuvat päiväunista, ruokailuista, ulkoilusta ja siivoamisesta, ripauksesta musiikkia ja lukemista.

Ei mene enää kauan, kun tulee talvi. Silloin jaan sen, minkä haluaisin jo nyt jakaa. Uutisia ja muistoja, uutta ja vanhaa. Ei mene enää kauan, kun tulee talvi. Silloin herään tästä ei-mitään-tilasta ja päivät saavat lisää sisältöä. Mutta nyt nukun vielä vähän aikaa.