Uusia tuulia

Pitkästä aikaa...

Täällä leikitään pikkuautoilla päivästä toiseen. Autoämpäri kaadetaan sohvalle noin sata kertaa päivässä. Autot järjestetään riviin värien mukaan, niiden pohjissa olevat tekstit luetaan (ja osataan ulkoa), niitä laitetaan jonoon, niitä metsästetään pianon alta, tv-tason alta, arkun alta...

Ja autoja esitellään vauvalle. Katso, tässä on keltainen Mazda, tämä on mummun rikkinäinen auto, tämä on Äiti toi töistä -auto. Vauva tuijottaa autoja ja hymyilee. Isoveli taputtaa vauvaa päähän: hyvä tyttö!

Oikeastaan arki kahden lapsen kanssa on yllättäen helpompaa kuin yhden kanssa oli. Vauvanhoitoa ei tarvitse opetella, se sujuu vanhasta muistista.

Ne asiat, jotka olivat hankalia yhden lapsen kanssa, onnistuvat kyllä kahden kanssa: ruoanlaitto ja leipominen, imurointi, tiskaaminen... Itse osaa ottaa rennommin. Entä sitten, vaikka sänky on vielä petaamatta ja pyykki odottaa märkänä koneessa. Nyt luetaan Miinaa ja Manua tai lähdetään ulos hyppimään lätäköihin.

Ajattelin jatkaa kirjoittelua uudella otteella: päiväkirjamaisemmalla. Kerron enemmän arjestamme, ja otan ihan tavallisia kuvia sotkuisesta olohuoneesta pyykkitelineineen ja keittiöstä tiskivuorineen. Aion myös piakkoin kirjoittaa synnytyksestä, joka ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan...

6 vinkkiä mukavaan hammaspesuun

Miksi vauva tai taapero ei avaa suutaan, anna hammasharjaa tai pese itse hampaitaan? Miksi hampaiden harjaamisesta tuli ongelma?

Alle olen kerännyt muutaman vinkin sujuvaan hampaiden harjaamiseen. Näitä vinkkejä meillä on toteutettu alusta lähtien, joten kerron myös, miten ne ovat toimineet.

1. Aloita hampaiden harjaaminen varhain.

Yleinen suositus on aloittaa hampaiden harjaus ensimmäisen hampaan puhjettua. Tällöin joku vauva tutustuu hammasharjaan kahden, joku vasta kymmenen kuukauden iässä. Mitä vanhempana hampaiden harjaamisen aloittaa, sitä vaikeampaa se voi olla.

Meillä hampaiden harjaaminen aloitettiin neljän kuukauden iässä, ennen ensimmäistäkään hammasta. Kun ensimmäinen hammas sitten puhkesi, olimme ehtineet harjailla ikeniä jo noin kuukauden, ja hampaan harjaaminen sujui rutiinilla.

2. Älä anna hammasharjaa vauvalle. 

Jopa kasvatuskirjoissa neuvotaan antamaan hammasharja vauvalle. Tämän jälkeen moni vanhempi onkin todennut joutuvansa neuvottelemaan kerta toisensa jälkeen, kuka harjaa saa pitää. Älä siis tyrkkää harjaa ensimmäisenä vauvan käteen.

Meillä vauvalle ei annettu harjaa niin kauan, kuin hän ei ollut riittävän taitava harjoittelemaan hampaiden harjaamista oikeasti. Ensimmäisillä kerroilla vauva yritti ottaa harja. Pidin harjan itselläni ja selitin, että äiti pesee nyt vauvan hampaat. 3-4 päivän kuluttua vauva avasi suunsa heti harjan nähdessään eikä enää edes yrittänyt tarttua harjaan.

11 kuukauden iässä vauva sai oman harjan. Selvyyden vuoksi vauva saa pestä aamulla omat hampaansa keltaisella harjalla. Illalla on sinisen harjan vuoro ja silloin pesuvuorossa on äiti. Ei tappelua edelleenkään, koska jo harjan nähdessään vauva tietää, saako hän harjaa itselleen vai ei!

3. Älä pese väkisin.

Vauva saattaa sulkea suunsa yrittäessäsi harjata hampaita. Tähän on useimmiten syynsä, joten väkipakko ei kannata. Vauvan ikeniä saattaa aristaa. Tällöin kannattaa suosiolla keskittyä harjaamaan niitä kohtia, jotka voi harjata tappelematta. Näin hampaiden harjaaminen pysyy mukavana osana iltatoimia.

4. Kerro, mitä teet.

Joku saattaa, ajatella, että vauvalle on turha selittää mitään, koska tämä ei kuitenkaan ymmärrä. Vauva kuitenkin tunnistaa äänensävyt. Juttele mukavia vaikka lorumuodossa. Tuttua rimpsua kuuntelemalla hampaiden harjaaminen sujuu leppoisasti, ja pian vauva jo oppii, mitä on tulossa seuraavaksi.

Meillä on toiminut yksinkertainen selostus: "Alahampaat... Ylähampaat... Sitten vielä alahampaat... Ja ylähampaat... Ja lopuksi kieli!" Kun hampaita joskus on enemmän, siirrymme laulamaan aakkoset. Näin lapsi oppii hampaidenpesun lomassa kirjaimia ihan huomaamattaan.

5. Iltarutiinit ja säännöllisyys tuovat selkeyttä.

Sekä vanhemmalle että vauvalle on helpointa, mikäli illat toistuvat aina samanlaisina. Näin vauvakin tietää, milloin on luvassa hampaiden harjaamista. Harjaamisesta tulee osa iltatoimia, eikä sitä osaa kyseenalaistaa.

Otan esimerkiksi iltarutiinimme. Meillä syödään aina ensin iltapala. Tämän jälkeen mennään iltapesulle ja puetaan yövaatteet. Vasta yövaatteet päällä mennään harjaamaan hampaita. (Tämä sen vuoksi, että hampaita ei tulisi koskaan harjata heti syönnin jälkeen.) Hampaiden harjaamisen jälkeen luetaan iltasatu. Tämä järjestys on tullut kuukausien aikana lapselle niin tutuksi, että kaikki sujuu ilta illan perään kommeluksitta.

6. Keksi hampaiden harjaamisen loppuun joku pieni kiva juttu.

Tällä en tarkoita lahjomista tai palkitsemista. Kiva juttu voi olla ihan pieni, yksinkertainen ja huomaamaton. Pääasia, että se on aina sama, lapsi tietää sen odottavan harjauksen lopussa, ja lapsi pitää siitä. Tällöin lapsella on motivaatio harjaamiseen niilläkin kerroilla, kun se ei muuten huvittaisi.

Ensin meidän pieni kiva juttu oli harjaamisen jälkeen otettu vesihuikka. Se otettiin keittiössä matkalla makuuhuoneeseen. Kuukausien kuluessa tästä alkoi mennä hohto, mutta keksin vahingossa uuden kivan jutun, joka on tälläkin hetkellä käytössä: hampaiden harjaamisen jälkeen harjaamme kielen. Tämä on iltapesun kiistaton kohokohta. 

Lopuksi haluan muistuttaa, että jokainen lapsi on yksilö. Nämäkään vinkit eivät välttämättä toimi kaikkien kohdalla. Siksi kannustankin vanhempia jalostamaan näitä vinkkejä eteenpäin omalle lapselle sopiviksi. Pääasia, että hampaiden harjaaminen on mukavaa.

Huomenna minusta tulee parempi äiti

Huomenna minusta tulee parempi äiti. Huomenna en enää hermostu.

Huomenna jaksan hämmentää leikkiastioita lelulaatikossa vaikka tunnin putkeen. Huomenna muistan laskea kymmeneen aina tarpeen vaatiessa. En kimpaannu, vaikka olen kompastua kaniin makuuhuoneessa ja kissaan keittiössä.

Huomenna hillitsen itseni, vaikka lapsi levittää vaatekaapin sisällön lattialle, kaataa kitarat ja tyhjentää kirjahyllyn. Ja vaikka hän tekee ne monta kertaa päivässä.

Huomenna olen tyyni kuin viilipytty pukiessani kiukuttelevalle lapselle ulkovaatteita. Lenkillä hyppyytän rattaiden heittoaisaa puolelta toiselle, koska lapsi ei osaa päättää, haluaako katsoa tulo- vai menosuuntaan, ja suuttuu sen takia vähän väliä.

Huomenna ei tunnu (tai ainakaan näy) missään, vaikka lapsi ehtii mennä kiskomaan verhoja sillä aikaa kun käyn hämmentämässä keittoa, ja vaikka hän ehtii käydä kaatamassa kissojen vesikupin sillä aikaa kun siivoan makaroneja lattialta ja matolta.

Syönnin aikana myös jaksan sadannen kerran selittää hymyillen, miksi syöttötuolilla ei saa keikkua, enkä vain riuhtaise tuolia kauemmaksi pöydästä ja tokaise, että enkö minä jo ole tarpeeksi monta kertaa sanonut!

Huomenna minusta tulee niin hyvä äiti, että kun illalla vihdoin saan lapsen yöunille (laitettuani ensin lapsen irti kiskomat lakanat kaksi tai kolme kertaa takaisin paikoilleen), voin kerrankin katsoa itseäni peilistä ja huokaista tyytyväisenä: "Nappisuoritus!"

Äidinrakkaudella

On niitä hoitajia, jotka ovat leipääntyneet työhönsä, kenties väsyneetkin. On hoitajia, jotka ilkkuvat itkevää lasta, eivätkä kuuntele. On hoitajia, joita lapsi pelkää. Monenlaisia hoitajia on.

On niitäkin hoitajia, jotka ottavat syliin ja lohduttavat, pitävät lähellä ja ymmärtävät lasta. On hoitajia, joille lapsen hyvinvointi on sydämen asia. Onneksi heitä on!

On kuitenkin yksi asia, joka erottaa rakastavimmankin hoitajan äidistä: hoitaja ei voi koskaan rakastaa lasta niin kuin äiti rakastaa. Äidinrakkaus on äidin etuoikeus, äidin yksinoikeus.

Se, että en vie lastani päivähoitoon, ei tarkoita sitä, että pitäisin kaikkia hoitajia huonoina. Se ei tarkoita sitä, että en arvostaisi hoitajien työtä. Enkä epäile hetkeäkään, etteikö pieni poikani pärjäisi rakastavan lastenhoitajan huomassa.

Haluan kuitenkin hoitaa lapseni itse. Haluan olla se, jonka kanssa lapseni viettää suurimman osan päivästään. Haluan nähdä lapseni kehityksen mahdollisimman läheltä: ensiaskeleet, uudet sanat, jokaisen uuden oivalluksen ja taidon. Haluan olla se, jonka kanssa lapseni tutustuu maailmaan, kohtaa uusia asioita ja ihmisiä, oppii elämisen taitoja ja törmää haasteisiin.

Elämä on lahja. Lapset ovat lahjaa. Ohikiitävät hetket pienen lapsen kanssa ovat lahjaa. Olen kiitollinen, että saan olla äiti. Olen kiitollinen, että saan viettää lapseni kanssa paljon aikaa, nähdä hänen kasvunsa ja kehityksensä. Kaikki taloudelliset seikat ovat toissijaisia tämän lahjan rinnalla: pienen lapsen rinnalla. Pieni lapsi on ihme ihmeiden joukossa, ja suurempi ihme kuin mikään muu. En halua menettää hetkeäkään.